1.10.05

Iltalehti 1.10.2005

Mies pahoinpideltiin hengiltä Helsingissä
1.10.2005 14:26

Mies kuoli pahoinpitelyssä saamiinsa vammoihin lauantain vastaisena yönä Helsingissä. Pahoinpitelystä epäillään nuorisojoukkoa.

Pahoinpitely tapahtui Haagassa Ida Aalbergin tie 9:n kohdalla noin kahden aikaan aamuyöllä.

Poliisin mukaan miestä oli ensin lyöty, potkittu ja lopuksi isketty teräaseella.

Silminnäkijöiden mukaan tapahtumapaikalla oli 6-10 nuorta, joista osa suomalaisia tyttöjä ja poikia ja osa ilmeisesti somalitaustaisia poikia. Nuoret olivat 16-18-vuotiaita.

Epäiltyjä ei ole tavoitettu

Osa seurueesta oli haastanut riitaa 38-vuotiaan uhrin kanssa ja uhria oli potkittu. Sen jälkeen yksi joukkoon kuuluneista oli lyönyt uhria teräaseella.

Pahoinpitelyn jälkeen seurue poistui paikalta Ida Aalbergin tietä ylöspäin. Poliisi ei ollut lauantaina tavoittanut epäiltyjä.

Mies menehtyi saamiinsa vammoihin sairaalassa.

Kolmen silminnäkijän mukaan nuorukainen, jonka epäillään lyöneen uhria teräaseella, on 16-18-vuotias ja noin 185 senttimetriä pitkä. Epäilty on ilmeisesti somalitaustainen. Hän oli pukeutunut toppatakkiin ja tummiin housuihin, joiden reunassa oli pystysuunnassa kulkeva valkoinen raita.

Poliisi pyytää porukassa olleita nuoria ja muita asiasta tietäviä ottamaan yhteyttä numeroon 09-189 5387 tai 09-189 4240.

Lähde

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jalkapalloilija pahoinpiteli erotuomarin Pallokentällä

Jalkapalloilija pahoinpiteli erotuomarin tiistai-iltana Helsingin Pallokentällä. Tuomari sai lyönnistä aivotärähdyksen.

Kuutosdivisioonan nousukarsintaottelu FC Botan – FC Made jouduttiin keskeyttämään.

Pahoinpitely tapahtui ottelun varsinaisen peliajan viime minuuteilla. Pääasiassa turkkilaisista pelaajista koostuvan Botanin pelaaja oli tulistunut saatuaan ulosajoon johtavan toisen keltaisen kortin. Mies oli ensin huitaissut pillin tuomarin suusta ja lyönyt uhria tämän jälkeen päähän.

Shokkiin joutunut tuomari oli pystynyt hoitamaan ottelun viimeiset minuutit, mutta menettänyt toimintakykynsä, kun ottelua piti jatkaa rangaistuslaukauskilpailuna.

Paikalla ollut lääketieteen opiskelija totesi tilanteen niin vakavaksi, että erotuomari toimitettiin ambulanssilla sairaalaan, mistä hän pääsi tänään kotihoitoon. Pallokentälle hälytettiin myös poliisi, joka tutkii tapausta väkivaltarikoksena.

Ottelu oli kiihkeä. Jo ensimmäisellä puoliajalla vierasjoukkueelle käsivirheestä tuomitusta rangaistuslaukauksesta tulistunut pelaaja oli saanut keltaisen kortin. Uhkaavasti käyttäytynyt mies jouduttiin poistamaan kentältä. FC Botan sai kolme punaista korttia.

"Tapaus on äärimmäisen harvinainen, ja tästä lankeavat vakavat seuraamukset", arvioi Palloliiton Helsingin piirin erotuomariasiantuntija Ari Nyberg. Asia käsitellään piirin kurinpitovaliokunnassa perjantaina.

Nyberg ei halua ennakoida tulevaa päätöstä. Kansainvälisen käytännön mukaan rikkonut joukkue on tuomittu vastaavissa tapauksissa hävinneeksi. Ankarimmin rangaistaan rikkomuksen tehnyttä, vähintäänkin pitkällä pelikiellolla.

Nybergin mukaan erotuomarin koskemattomuus on jalkapalloilussa ehdoton vaatimus, jota pelaajat kunnioittavat. "En edes muista vastaavaa tapausta. Jo pelaajiin kajoaminen on todella harvinaista."

-----------------------------

Jalkapalloilija sai 15 vuoden pelikiellon
Julkaistu 30.9. 14:51

Palloliiton Helsingin piiri on langettanut harvinaisen pitkän pelikiellon FC Botan -seuran pelaajalle, joka löi erotuomaria kesken ottelun viime tiistaina.

Peräti 15 vuoden mittaisen pelikiellon saanut jalkapalloilija rikkoi erotuomarin koskemattomuutta vastaan pelissä, jossa FC Botan pelasi FC Made -seuraa vastaan välieräpelin tavoitellessaan nousua 5. divisioonaan.

Pelaaja pahoinpiteli erotuomarin niin pahoin, ettei tämä pystynyt tuomitsemaan 1–1-tilanteen jälkeen edessä ollutta rangaistuspotkukilpailua.

Piirin pelikieltoon asettaman pelaajan panna päättyy 30. syyskuuta vuonna 2020.

Toinen FC Botanin pelaaja sai vuoden pelikiellon saatuaan punaisen kortin niin ikään erotuomarin koskemattomuuden rikkomisesta.

Lisäksi seura sai 500 euron sakot ja se suljettiin sarjasta. Jos FC Botanhaluaa takaisin sarjatoimintaan, se joutuu aloittamaan 7. divisioonasta.

Palloliiton Helsingin piiri tuomitsi lisäksi FC Mateen voittamaan ottelun 3–0.

Jos FC Botan haluaa valittaa tuomioista, suunta on Palloliiton valitusvaliokunta. Piirillä sellaista instanssia ei ole.

STT

lähteet:
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1101981128075

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/verkko-hesari/arkisto/artikkeli/1101981109003

Anonyymi kirjoitti...

Haagan surmasta tekstiä tänään helsingin sanomissa.

Teette hyvää työtä, muutos alkaa hiljalleen jo näkyä mediassa, ja te olette osa tätä tervettä muutosta joka tappaa poliittisen korrektiuden joka vahingoittaa sekä kanta-asukkaita että maahanmuuttajia.