17.7.06

Turun Sanomat 15.7.2006

Tuoppi, pullo ja puukko heiluivat Turun yössä

Turussa tapahtui torstain ja perjantain välisenä yönä kolme vakavaa väkivallantekoa. Kaikki välikohtaukset sattuivat Aurakadun ravintoloissa.

Turkulaisen ravintolan vapaalla oleva järjestyksenvalvoja kohtasi ravintolassa hieman ennen kolmea miehen, jolle oli aiemmin antanut porttikiellon toiseen turkulaisravintolaan. Ulkomaalaissyntyinen mies oli suivaantunut saamastaan kiellosta ja halusi lähteä ulos ravintolasta selvittelemään välejään järjestyksenvalvojan kanssa.

Kadulle päästyään ulkomaalaismies veti yllättäen esiin puukon ja huitoi sillä runsaasti verta vuotavia reikiä järjestyksenvalvojan päähän. Tämän jälkeen tekijä pakeni paikalta harmaalla henkilöautolla.

Järjestyksenvalvoja kuljetettiin sairaalaan, mutta hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia.

Poliisi uskoo vahvasti kyseessä olevan kosto porttikiellosta. Poliisin mukaan tämä on erittäin huolestuttavaa, sillä järjestyksenvalvojien pitää pystyä hoitamaan työtään ilman pelkoa kostotoimenpiteistä.

Tuopilla ja pullolla päähän

Kahdessa muussa väkivallanteossa käytettiin aseina tuoppia ja olutpulloa. Ravintolassa riidelleen mieskaksikon yhteenotto kärjistyi kahden aikaan toisen rikkoessa olutlasin kiistakumppaninsa päähän.

Uhri sai useita haavoja kasvoihinsa, muttei ollut hengenvaarassa. Poliisi sai tekijän kiinni verekseltään.

Hieman kolmen jälkeen sattui toinen samankaltainen hyökkäys. Ravintolassa viereisessä pöydässä istunut asiakas pyysi tilaa päästäkseen pois kahden riitelevän ulkomaalaismiehen ohitse. Toinen miehistä piti pyyntöä ilmeisesti kohtuuttomana ja löi sanaakaan sanomatta ulkopuolista olutpullolla kasvoihin.

Pullo ei rikkoontunut, mutta aiheutti uhrille vammoja suun seudulle. Poliisi sai tekijän kiinni. Kaikkia tapauksia tutkitaan törkeinä pahoinpitelyinä.

Lähde

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Turun Sanomat

Kotimaa
Mies huitoi pesäpallomailalla kolmea Turussa

Mies pahoinpiteli pesäpallomailalla kolmea keski-ikäistä miestä Turussa Halisten kauppakeskuksen pysäköintialueella sunnuntaina iltapäivällä. Kaksi miehistä sai ruhjevammoja käsiinsä ja kolmas vertavuotavan haavan ohimoonsa. Teon motiivista ei ole tietoa. Poliisi toivoo vihjeitä rikoksen selvittämiseksi numeroon (02) 281 5150. Uhrit kertoivat tekijän olevan tummaihoinen noin 30-40-vuotias mies, jolla oli yllään valkoiset shortsit ja paita. Tekijä oli paennut Paavinkatu 5:n kerrostaloihin.

Julkaistu 23.7.2006 20:37:00

http://www.turunsanomat.fi/viimeuutiset/ts/?ts=0,3:2025:2081:0,4:26:0:0:0;4:28:0:0:0;4:29:0:0:0;4:30:0:0:0;4:31:0:0:0;4:35:0:0:0;4:27:0:1:2006-07-23,0,1:0:0:0:0:0:#393456