5.12.07

Ilta-Sanomat 5.12.2007

Poliisikoira löysi kultavarkaat - kyyhöttivät pyöräkatoksessa

Kultasepänliikkeeseen murtautuneet kaksi miestä jäivät tiistaina kiinni Pietarsaaressa Pohjanmaalla. Poliisi tavoitti miehet puolen kilometrin päässä rikospaikalta.

Kaksikko murtautui liikkeeseen puoli neljältä yöllä. Osa heidän saaliistaan putosi pakoreitille, mutta osa on edelleen kateissa. Poliisin mukaan heillä on ollut aikaa kätkeä saalis ennen kiinni jäämistään.

Poliisikoira löysi miehet piileskelemästä polkupyöräkatoksesta puolen kilometrin päässä rikospaikalta. Nuoret epäillyt ovat ulkomaalaisia, ja poliisi tutkii myös heidän oikeuttaan olla Suomessa.

Myöhemmin tiistaina poliisi otti tekoon liittyen kiinni kolmannen miehen. Hän ei ollut mukana kultasepänliikkeellä. Kaikkia kolmea epäillään varkaudesta.

Lähde

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä uutinen oli Helsingin uutisten itä helsingin numerossa 2.12.2007.

Tupakkaa pummanneet anastivat matkapuhelimen

Kaksi miestä anasti 33-vuotiaalta mieheltä kännykän Itäkeskuksessa. Ryöstö sattui torstaina 22. marraskuuta yöllä kahdelta Kauppakartanonkadulla.

Miehet pyysivät 33-vuotiaalta ensin tupakkaa. Kun hän kieltäytyi, kaksikko kävi häneen käsiksi. Kaksikko repi miehen taskuja ja poistui sitten paikalta. Uhri havaitsi pian kännykkänsä hävinneen. Puhelin oli Nokia N70.

Ryöstäjät olivat noin 20-vuotiaita ja tummaihoisia. Poliisi toivoo yleisön vihjeitä numeroon 189 4332.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200712106961576_uu.shtml

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200712106962941_uu.shtml

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1464354