10.12.07

Kaupunkilehti Vartti 10.12.2007

Raiskaajat liikkeellä Espoossa viikonloppuna

Espoossa tapahtui raiskaus ja raiskauksen yritys lauantaina aamuyöllä. Toisen tapauksen epäilty on pidätetty, mutta toinen on vapaalla jalalla.

Toistaiseksi tuntematon mies lähti seuraamaan vuonna 1981 syntynyttä naista tämän jäätyä pois bussista Vallikadulla Vallikalliossa puoli kahden aikaan yöllä. Tummiin pukeutunut mies seurasi naista noin sadan metrin matkan Vallikatu 14:n kohdalle, jossa hän tarttui naiseen takaapäin kuristusotteella ja pakotti hänet maahan.

Mies pahoinpiteli naista ja repi tämän vaatteita pois, mutta pakeni sitten yllättäen paikalta. Poliisi arvelee uhrin avunhuutojen kenties säikyttäneen hänet. Miehen poistuttua uhri otti itse poliisiin yhteyttä.

Mies oli noin 30-vuotias, 180-190 senttiä pitkä ja hoikka. Hän oli valkoihoinen, ja hänellä oli päällään mustat vaatteet sekä pipo.

Toinen tapaus sattui ilmeisesti myöhemmin aamuyöllä. Ravintola Kruunussa asiakkaana olleen vuonna 1967 syntyneen naisen seuraan lyöttäytyi Siltakadun pankkiautomaatilla tummaihoinen mies.

Pankkiautomaatilta uhri ja raiskaaja jatkoivat paikkaan, jossa mies raiskasi naisen. Uhrilta katosi myös omaisuutta. Tapahtumiin liittyy alkoholi, joten uhrin muistikuvat tilanteesta ovat hatarat.

Poliisi sai tapahtumista epäillyn miehen kiinni maanantaina. Mies on syntynyt vuonna 1986.

Espoon poliisi kaipaa vihjeitä Siltakadun pankkiautomaatin tapahtumista. Naisella oli päällään vaaleansininen toppatakki ja mukana reppu. Mies oli tummaihoinen, 173 senttiä pitkä ja 75-kiloinen.

Kumpaankin tapaukseen liittyviä vihjeitä ja tietoja voi ilmoittaa Espoon poliisille numeroon (09) 52 541.

Lähde

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Rajavartiosto+paljasti+kolmen+nuoren+ihmissalakuljetuksen/1135232492618