8.1.08

Helsingin Sanomat 8.1.2008 (3.)

Kerjäämiseen vaikea puuttua

Kuusi kymmenestä haluaisi kieltää kerjäämisen, kertoo Helsingin Sanomien sunnuntaina julkistama tutkimus.

Saahan sitä haluta.

Kerjäämiseen on vaikea puuttua. On yhden ihmisen asia pyytää, ja toisen ihmisen asia on antaako. Kerjääminen ei ole mikään rikos.

Eikä sekään ole rikos, jos yksi kerjää ja toinen kerää potin. Ainakaan toistaiseksi.

Kerjäläiset ilmeisesti tienaavat Helsingissä aika hyvin. Sen takia he ilmoittavat tulleensa Helsinkiin.

Muualla Euroopassa ihmiset ovat kitsaampia. Ehkä pian myös Helsingissä, ja silloin toiminta voi muuttua rikolliseksi. Oslon kokemusten perusteella kerjäläiset saattavat tuolloin siirtyä vanhusten kotioville ja pakottaa heitä antamaan.

Pakottaminen on rikollista.

Kerjääminen harmittaa joitakin Helsingin keskustan kauppiaita. Oven pielessä käsi ojossa istuva kerjäläinen karkottaa asiakkaita, kaupoista kerrotaan.

Eräästä myymälästä kerrottiin, että kerjäläiset kaiken lisäksi tienaavat ilmoittamaansa enemmän. Sunnuntaina Helsingin Sanomissa eräs kerjäläinen kertoi ansaitsevansa 20–25 euroa päivässä. Myymälästä kerrottiin kuitenkin, että kun kerjäläinen käy vaihtamassa heillä päiväkassansa kolikoista seteleihin, päivittäinen kassa on noin 70–80 euroa.

Joulun alla kerjäläiset kuulemma saivat seteleitäkin, yleensä iäkkäiltä naisilta.

Mutta ei sekään ole rikos että tienaa hyvin.

Helsinki on ilmoittanut kantanaan ministeriölle, ettei se toivo kerjäämisen kriminalisointia. Se ei kuulemma auta mitään. Tuomiot olisivat niin pieniä, ettei niiden perusteella voi ketään käännyttää maasta.

EU:n kansalaisen voi käännyttää vain, jos tämä syyllistyy vakaviin rikoksiin tai jos tämä toistuvasti ja perusteettomasti turvautuu sosiaaliapuun.

Kerjäläiset eivät turvaudu sosiaaliapuun, koska he tietävät tämän.

Helsinki ei halua tarjota kerjäläisille asuntoa, vaan vain väliaikaisen majoituksen. Se haluaisi tähän käyttöön pakolaisten vastaanottokeskukset, mutta saa nähdä miten ministeriö tähän suhtautuu.

Helsinki on kutsumassa muut suuret kaupungit keväällä neuvonpitoon siitä, millä keinoin suomalaiseen kulttuuriin sopimaton kerjääminen saataisiin kuriin.

Ennakkoasetelmat ovat heikot. Helsingin hallintokeskuksen turvallisuus- ja valmiusosaston päällikköä Hannu Hakalaa siteeraten: "Keinot ovat vähissä. Niitä ei ole."

Lähde

Ei kommentteja: