7.1.08

Turun Sanomat 7.1.2008 (2.)

Nuorten tekemät rikokset vähenivät
Somalialaisten ja poliisin yhteistyö tuotti hyviä tuloksia

Mediassa esille nousseet uutiset öiseen aikaan rikoksiin syyllistyneistä somalialaistaustaisista nuorista saivat joitakin vuosia sitten monen somalialaisperheen isän ja äidin huolestuneeksi.

Huolta lisäsi myös se, että muilla paikkakunnilla asuvia somalialaisia nuoria tuli tekemään rikoksia Turkuun.

- Rikoksia kirjattaessa näkyi selvästi, että moni somalialainen tekijä tuli pääkaupunkiseudulta. Heihin Turun somaliyhteisöllä ei ollut samanlaista vaikutusvaltaa kuin Turussa asuviin, sanoo Turun poliisipäällikkö Tapio Huttunen.

Vanhemmat yöpartiossa

Turussa asuvien somalinuorten osalta tuloksiin päästiin jalkauttamalla vanhemmat kaupungille viikonloppuina.

- Vanhemmat pitivät kokouksen ja päättivät tulla perjantai- ja lauantai-iltaisin kaupungille yöpartioon katsomaan tilannetta. Muutos näkyi pian, koska nuoret ovat oppineet kunnioittamaan vanhempia, Länsi-Suomen Somaliseura ry:n toiminnanjohtaja Alas Ali kertoo.

- Partioimme kello 23:een asti. Kun lähdimme pois, hekin lähtivät samaan aikaan.

Vanhemmat olivat aktiivisia myös virkavallan suuntaan.

- Päätimme ottaa yhteyttä poliisiin ja menimme juttelemaan heidän kanssaan. Poliisi piti yhteydenottoamme erittäin lämpimänä ja tervetulleena. Kun olimme yhdessä neuvotelleet, kerroimme poliisille myöhemmistä tilanteista ja samoin he kertoivat meille. Sen jälkeen tilanne on rauhoittunut Turussa merkittävästi, Ali kertoo tyytyväisenä.

Tavoitteena tila nuorille

Poliisipäällikkö Huttunen vahvistaa, että yhteistyön tulokset ovat olleet lupaavia. Länsi-Suomen Somaliseura teki yöpartioinnin aikana yhteistyötä myös Punaisen Ristin ja Saapasryhmän kanssa.

- Saimme käyttää heidän tilojaan kahvin keittämiseen. Saimme heistä hyviä yhteistyökumppaneita, Ali kiittelee.

Koska uusia sukupolvia kasvaa lapsista nuoriksi aikuisiksi, työtä on tehtävä nuorten hyväksi jatkossakin.

Alas Alin mukaan yhdistyksen tavoitteena on hankkia Turun keskustan tuntumasta joku toimitila, jossa somalialaistaustaiset nuoret voisivat viettää järkevällä tavalla aikaa aikuisten läsnäollessa.

Lähde

Ei kommentteja: