4.2.08

Helsingin Sanomat 5.2.2008

Helsingin koululaisista lähes neljännes on taustaltaan maahanmuuttajia 2020

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus Helsingin peruskoulujen oppilaista kasvaa vauhdilla. Ennusteiden mukaan muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien oppilaiden osuus on vuonna 2025 jo lähes neljännes eli 23,3 prosenttia koululaisista.

Luvut ilmenevät viime kesänä ilmestyneestä pääkaupunkiseudun väestö- ja palvelutarveselvityksestä.

Nyt Helsingin peruskoululaisista noin 11 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia, vuonna 2002 heidän osuutensa oli vain kuusi prosenttia.

Muutokseen on kaksi syytä: suomea ja ruotsia puhuvien oppilaiden määrän vähentyminen ikäluokkien pienentyessä sekä ulkomaalaistaustaisten oppilaiden määrän kasvu. Ennusteen mukaan nopeimmin kasvaa somalia ja muita Keski-Afrikan kieliä puhuvien oppilaiden määrä.

Toinen vielä pieni, mutta kasvava joukko ovat kurdinkieliset oppilaat. Myös venäjää puhuvien oppilaiden määrä kasvaa edelleen.

Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa ulkomaalaistaustaisia oppilaita arvioidaan vuonna 2025 olevan 19 prosenttia koululaisista. Nyt osuus on samalla alueella noin yhdeksän prosenttia.

Ennusteita maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuuksista ei tehdä koulupiireittäin tai kouluittain. Kaupungin sisällä he jakautuvat hyvin epätasaisesti, kertoo Helsingin kaupungin tietokeskuksen Pekka Vuori.

"Helsingissä on jo nyt pari koulua, joissa kolmannes oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Toisaalta on myös kouluja, joilla ei ole käytännössä lainkaan maahanmuuttajataustaisia oppilaita."

Vuori ennustaa, että jo vuonna 2015 Helsingissä on kouluja, joissa ulkomaalaistaustaisten oppilaiden osuus ylittää 50 prosenttia.

Kaupungille nämä oppilaat tulevat keskimääräistä kalliimmiksi. Suomea puhuva oppilas maksaa keskimäärin 7 000 euroa vuodessa, maahanmuuttajataustaisen oppilaan kustannus on noin 10 500 euroa.

Korkeampien kustannuksien syynä on suomen kielen opiskeluun ja kotoutumiseen tarkoitettu valmistava opetus, suomi toisena kielenä -opetus sekä maahanmuuttajataustaisille oppilaille tarjottava oman äidinkielen opetus.

Myös oppilaan oman uskonnon opetus lisää kustannuksia.

On vaikea arvioida maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrän kasvua, kertoo Katri Kuukka Helsingin opetusvirastosta.

"Esimerkiksi perheenyhdistämispäätösten myötä samalle alueelle voi tulla äkisti lisää oppilaita."

Ensi syksynä koulunsa saattaa aloittaa noin sata perheen yhdistämisten perusteella vasta maahan tullutta maahanmuuttajaoppilasta. Heidän tulemisesta Helsinkiin ei vielä tiedetty vuoden 2008 oppilasasetusta tehtäessä.

Kuukka huomauttaa, että ikäluokkien pienenemisestä huolimatta tämä kehitys tulee ottaa huomioon koululaitoksen kokonaiskustannuksissa.

Monenlaisista taustoista tulevat oppilaat ovat haaste myös opettajille.

"He eivät ole yhtenäinen ryhmä vaan monta eri joukkoa", Helsingin opettajien ammattiyhdistyksen sihteeri Jukka Talvitie toteaa.

Hänen mukaansa nyt tarvitaan pohdintaa siitä, miten oppilaiden kotouttaminen yhteiskuntaan saadaan hoidettua mahdollisimman hyvin.

"Tämä ei ole yksin opettajien asia, työhön tarvitaan muitakin."

Lähde

Ei kommentteja: