9.2.08

Helsingin Sanomat 9.2.2008

Romanialainen kerjäläispariskunta sai pojan

Trandafir Suras ja Mihaela Stoica saivat pojan. He ajattelivat nimetä vauvan Fernandoksi.

Pieni poika tuhisee kapaloituna äitinsä Mihaela Aurelia Stoican vieressä Helsingin Naistenklinikalla. Mittaa on 50 senttiä, painoa kolme kiloa ja rapiat. Ikää kolme tuntia.

Poika syntyi odotettua aikaisemmin. Vanhempien piti vielä perjantaina lähteä kohti kotimaata Romaniaa. Ensin laivalla Ruotsiin ja sieltä bussilla eteenpäin. Supistukset alkoivat perjantaina iltapäivällä ja matkasuunnitelmat muuttuivat.

Yhdeksän pisteen poika syntyi lauantaiaamuna hieman ennen kello kahdeksaa. Sattumoisin pojan syntymäpäivä on sama kuin äidin. Stoica täytti lauantaina 17 vuotta.

Husissa arvioitiin lapsen syntyvän vasta helmi–maaliskuussa, Helsingin sosiaalipäivystyksen johtaja Olli Salin kertoo. Tämän takia ajateltiin, että Stoica ja hänen miehensä Trandafir Suras voivat matkustaa. Viranomaiset arvioivat, että olosuhteet ovat Romaniassa lapselle paremmat kuin Suomessa. "Äitikin on vielä alaikäinen ja edellytykset selvitä Suomessa ovat heikot."

Hän myös muistuttaa, että viime vuonna nähtiin tapauksia, joissa lapset olivat vanhempiensa mukana kerjäämässä Helsingin kaduilla.

Stoicalla oli synnytyksessä mukana tulkki, mutta ei enää sen jälkeen. Käytännön kysymyksiin tuoreen äidin oli vaikea saada vastauksia.

Kätilö Natalia Bayanova kyseli aamupäivällä puhelimen päähän saadun, Helsingin Sanomien käyttämän ulkopuolisen tulkin avulla, tarvitseeko tuore äiti lääkettä ja onko hänellä allergioita. Lisäksi hän kertoi, että sairaalassa äiti ja lapsi ovat ainakin maanantaihin ja että äidille opetetaan lastenhoidon perusasiat.

"Pelkään, että poika otetaan pois ja minut heitetään kadulle", kerjäämällä rahaa Suomessa hankkinut Stoica totesi lauantaina.

Lähde

Ei kommentteja: