6.2.08

Turun Sanomat 6.2.2008 (2.)

Rasistinen huutelu vaikutti pahoinpitelytuomion arviointiin

Turun käräjäoikeus tuomitsi tiistaina kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 18-vuotiaan miehen, joka viime syyskuussa kävi Turun keskustassa perässään kulkeneen huutelijan kimppuun ja pahoinpiteli tätä lyömällä ja potkimalla. Syytetty velvoitettiin maksamaan yli 4 300 euroa erilaisia asianomistajan kuluja, josta 1 500 euroa kosmeettisesta haitasta ja 800 euroa kivusta ja särystä. Hän joutuu maksamaan myös huutelijan oikeudenkäyntikulut, runsaat 1 500 euroa.

Asianomistaja oli vaatinut noin 9 500 euron vahingonkorvauksia.

Afrikkalaista syntyperää oleva vastaaja oli tyttöystävänsä kanssa kulkemassa keskustassa, kun vuonna 1974 syntynyt turkulaismies lyöttäytyi heidän seuraansa. Voimakkaassa humalatilassa ollut mies huuteli rasistisia herjoja torin kulmilta Kristiinankadun ja Eerikinkadun kulmille saakka eikä pyynnöistä huolimatta lopettanut häiriköintiä.

Huutelija tarttui lopulta vastaajaa kurkusta ja nosti käden lyöntiasentoon, jolloin vastaaja löi tätä kaksi kertaa nyrkillä kasvoihin. Hän potkaisi maahan suistunutta huutelijaa kerran päähän ja kerran selkään ja astui tämän pään päälle. Huutelijalta murtui nenäluu ja hän sai ruhjeita kasvoihinsa.

Syyttäjä vaati vastaajalle tuomiota törkeästä pahoinpitelystä, jonka tämä kiisti sanoen vain puolustautuneensa hyökkäystä vastaan. Käräjäoikeus arvioi pahoinpitelyn tekotavaltaan raa´aksi ja julmaksi. Erityisesti maassa maanneeseen kohdistunut hakkaaminen arvioitiin törkeäksi.

Asianomistaja kuitenkin vaikutti omalla menettelyllään siihen, että vastaaja menetti lopulta itsehillintänsä. Itse väkivaltatilanne oli nopeasti ohi, joten käräjäoikeus arvioi teon kokonaisuutena pahoinpitelyksi.

Lähde

Ei kommentteja: