17.3.08

Aamulehti 17.3.2008

Vältä liikkumista yksin yöllä Tampereella, varoittaa poliisi

Tampereen rikospoliisi kehottaa ihmisiä olemaan ryöstöjengien vuoksi valppaina. Kännykät ja lompakot kannattaa pitää näkymättömissä ja varkaiden ulottumattomissa. Öisin ei kannata liikkua yksin, ei ainakaan vahvasti humaltuneena.

- Näin voi omalla toiminnallaan välttää joutumasta rikoksen uhriksi ja olla herättämättä huomiota, kuvaa rikoskomisario Jari Luoto.

Poliisin kehotuksen taustalla on Tampereella viime aikoina tapahtuneet ryöstöt. Loppuviikosta on ryöstetty Hämeenkadulla nuorehko mies sekä perjantain että lauantain vastaisena yönä. Toinen tapauksista sattui ravintola Jalopenon lähellä ja toinen ravintola Emman kulmilla. Uhrit ovat olleet yksin liikkeellä ja heidät on myös pahoinpidelty.

Uhrit ovat kuvailleet tekijät noin parikymppisiksi muutaman miehen ryhmäksi. Poliisin mukaan vaikuttaa, ettei liikkeellä ole sama ryhmä. Toisen tekijöinä epäillään olevan ulkomaalaistaustaisia henkilöitä.

Tampereella on ryöstetty viime aikoina lompakoita myös päiväsaikaan. Uhreina ovat olleet lähinnä iäkkäät naiset. Ryöstöt ovat tapahtuneet aseman lähistöllä. Uhreihin ei näissä tapauksessa ole käytetty väkivaltaa. Poliisi epäilee näiden tekijöiden olevan ulkomaalaistaustaisia.

Poliisi toivoo ryöstelijöistä silminnäkijähavaintoja. Vihjeet voi soittaa poliisin numeroon 071 8745 800.

Lähde

Ei kommentteja: