26.3.08

Helsingin Sanomat 26.3.2008

Syömälakkolaiset vakuuttavat olevansa tosissaan

Ahmed Bissaud (vas.) ja Elovadi Mosheb ovat syömälakossa Metsälän vastaanottokeskuksessa.
Syömälakko ei näy vielä kolmen päivän jälkeen osanottajien kasvoilla. Metsälän vastaanottokeskuksen säilöönottoyksikössä maanantain vastaisena yönä aloitetun syömättömyyden tarkoitus on kuitenkin selvä.

"Olen valmis jatkamaan lakkoa niin kauan kunnes viranomaiset myöntävät minulle oleskeluluvan Suomeen. Takarajaa ei ole", kolme viikkoa vastaanottokeskuksessa ollut Ahid Hachimi sanoo.

Ruuatta olemisen ohella lakkolaiset kertovat juovansa erittäin vähän. "Lihaksia kolottaa ja päätä särkee, olo on väsynyt", Elouadi Moshab kuvailee.

Metsälän vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä yksitoista syömälakkolaista. Yksi lakkolaisista luokiteltiin keskiviikkona turvapaikanhakijaksi, eikä hän enää ole vastaanottokeskuksessa.

Muiden tilannetta kuvaa parhaiten epätietoinen neuvottomuus. Useimmat syömälakkolaiset ovat hakeneet viranomaisilta pysyvää oleskelulupaa, mutta hakemus on syystä tai toisesta evätty.

Säilöönottoyksikön sisätiloissa saa kulkea rajoitetusti, mutta pihamaa on eristetty natolangalla.

"En ymmärrä, miksi minut pantiin tänne, tämä on kuin vankila. Minulla oli työpaikka ja asunto, työskentelin viisi kuukautta telakalla Helsingissä ja maksoin veroni", Algeriasta kymmenisen vuotta sitten lähtenyt Youssef Belkaid kertoo.

Ilman passia maahan tullut Belkaid kertoo hakeutuneensa itse poliisin puheille saadakseen laillisen luvan maassa oleskeluun. "Työnantajani haluaa pitää minut täällä, ja vein poliisille myös työsopimukseni", laivojen eristystöitä telakalla tehnyt Belkaid kertoo.

Viranomaisten päätös oli Belkaidin mukaan kielteinen. Edessä saattaa olla käännyttäminen maasta.

Ahmed Bissaud on oleskellut Suomessa ilman passia nelisen vuotta. Suomessa avioituneella Bissaudilla ja hänen vaimollaan on alle kolmikuukautinen vauva. "Minä haluan vain elää tavallista elämää lapseni ja vaimoni kanssa. Siihen minulla on täällä oikeus."

Lähde

Ei kommentteja: