9.4.08

Ilta-Sanomat 9.4.2008

Poliisi tutkii: Diplomaatit orjuuttivat kahta naista Suomessa

Kahden diplomaattisen edustuston työntekijän epäillään pitäneen kodeissaan työvoimaa orjuutta muistuttavissa olosuhteissa Suomessa.

Sanomalehti Keskisuomalaisen tietojen mukaan Suomessa asuneet ulkomaalaiset diplomaatit ovat rajoittaneet työntekijöidensä liikkumista ja teettäneet näillä hyvin pitkää päivää.

Lehden mukaan uhreiksi joutuneet kaksi naista pääsivät itse pakenemaan työnantajiensa luota.

Keskisuomalaisen haastattelema ulkoministeriön lakimies Sinikka Malmberg kertoo, että toinen tapauksista on poliisitutkinnassa ja siitä epäilty henkilö puolisoineen on poistunut maasta.

Toinen uhreista on Suomessa ihmiskaupan uhrien suojajärjestelmän piirissä.

Vastaavanlaisia ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapauksia on tullut Suomessa aiemmin ilmi lähinnä etnisissä ravintoloissa.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tullut ilmi lukuisia tapauksia, joissa kehitysmaista tulleiden edustustojen henkilökunta on tuonut lähtömaastaan erilaisia apulaisia.

Lähde

Ei kommentteja: