17.8.08

Aamulehti 17.8.2008

"Ympärileikkauksista keittiön pöydällä päästävä eroon"

Peruspalveluministeri Paula Risikon mielestä puoskaroinnille pitää tulla loppu poikien ympärileikkauksissa.

Keskustelu aiheesta on ehtinyt käydä vilkkaana sen jälkeen, kun julkisuuteen tuli tieto, että sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee ympärileikkauksista lakiesitystä. Laki aiotaan antaa eduskunnalle vielä tämän vuoden aikana.

Ministeri ei ole vielä nähnyt esitystä ja aikoo säästää varman kantansa myöhemmälle. Hän kaipaa ympärileikkauksiin selvää lainsäädäntöä.

- Peruslähtökohta on, että maassa maan tavalla. Kolikon toinen puoli on se, että "keittiön pöydällä" tehtävät leikkaukset on saatava loppumaan. Jotkut pelisäännöt on pakko luoda, sillä tällä hetkellä lapsi kärsii eniten.

Risikko haluaa oikaista sen, että Suomen valtio maksaisi tulevat ympärileikkaukset.

- Se on täysin väärä tieto. Valtio maksaa ainoastaan lääketieteellisistä syistä tehdyt leikkaukset, Risikko torjuu.

Risikko on profiloitunut oman polun ministerinä etenkin alkoholi- ja tupakkaveroasiassa. Hänen mielestään viinan ja tupakan veroja pitäisi nostaa. Kanta on kokoomuksessa selvässä vähemmistössä.

Risikko perustaa mielipiteensä viinan ja tupakan kustannuksiin. Hänen mukaansa näistä koituu vuosittain jopa seitsemän miljardin euron lasku terveydenhuoltomenoina, onnettomuuksina, rikoksina ja perheiden pahoinvointina.

Lähde

Ei kommentteja: