20.8.08

Ilta-Sanomat 20.8.2008

Mies tuomittiin perhepiinasta

45-vuotias joensuulaismies oli jo toistamiseen runsaan puolen vuoden sisällä käräjillä perheensä piinaamisesta.

Viime joulukuussa käräjäoikeus tuomitsi miehen sakkoihin ex-vaimonsa tappouhkauksesta. Nyt mies oli tunkeutunut entiseen kotiinsa ja syyttäjän mukaan pahoinpidellyt potkimalla nuorimmaista, vuonna 1991 syntynyttä tytärtään. Tapahtumista kertoi sanomalehti Karjalainen nettisivuillaan.

Karjalaisen mukaan toinen tyttäristä todisti käräjillä isänsä potkineen sisartaan, tyrkänneen tämän seinää vasten ja repineen vielä hiuksista. Uhri kertoi oikeudelle pelkäävänsä nyt isäänsä enemmän kuin ketään muuta.

Ex-vaimonsa hakemuksesta lähestymiskiellon saanut mies pukkasi myös paikalla ollutta nuorukaista, joka oli tyttärien vieraana.

Isä kiisti Karjalaisen mukaan kaikki syytteet. Hän väitti vain läpsäisseensä tytärtään. Hänestä hänellä oli oikeus vierailla entisessä kodissaan lastensa kasvatukseen liittyvissä asioissa. Hän myös kertoi pitävänsä asuntoa edelleen omana kotinaan, jossa hänellä on perheenisälle kuuluvia velvollisuuksia.

Oikeuden mukaan syytteet tulivat toteennäytetyiksi asianomistajien kertomuksilla. Mies tuomittiin korvauksiin tekosistaan.

Mies on Pohjois-Karjalan muslimiyhteisön johtohenkilö. Pariskunta erosi lehtitiedon mukaan noin vuosi sitten

Lähde

Ei kommentteja: