16.8.08

Kaleva 16.8.2008

Rahansieppaaja iski Limingassa

Ulkomaalaisen miehen onnistui siepata Limingan keskustassa sijaitsevasta marketista seteleitä noin 1 300 euron edestä perjantai-iltana.

Englantia puhunut mies asioi kaupassa kello seitsemän aikaan ja maksoi pienehkön ostoksensa 50 euron setelillä. Samalla mies oli pyytänyt myyjää selvittämään kassan rahanipuista, alkavatko joidenkin setelien kirjain- ja numerosarjat tietyllä kirjaimella. Mies kertoi olevansa kotoisin Singaporesta ja keräävänsä tietyllä kirjaimella alkavien sarjojen seteleitä.

Mies sai käsiinsä 50 ja 20 euron seteliniput, joita hän alkoi selata. Kun myyjä yritti saada seteliniput mieheltä pois, mies harhautti myyjää tönäisemällä tätä olkapäähän. Myyjän huomion kiinnittyessä muualle, mies sai napattua nipuista seteleitä myyjän huomaamatta ennen kuin palautti niput takaisin.

Noin 1 300 euron kassavaje huomattiin vasta tarkastuslaskennassa kaupan sulkeuduttua illalla.

Mies vaikuttaa poliisin mukaan aasialaiselta tai intialaiselta ja on noin 180 senttimetriä pitkä sekä normaalivartaloinen. Mies on ilmeisesti matkustanut Oulun seudulle Etelä-Suomesta, sillä siellä on paljastunut kaksi samanlaista tapausta viime tiistaina.

Limingan poliisi tutkii asiaa. Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa Limingan tai oman paikkakunnan poliisille.

Lähde

Ei kommentteja: