6.8.08

Kaleva 6.8.2008

Irakilaisia laittomasti Suomeen

Ruotsista Haaparannan kautta Suomeen ja Ouluun laittomasti tulleiden pakolaisten määrä on kasvanut rajusti kevään ja kesän aikana.

Oulun poliisin ulkomaalaistoimisto on kirjannut tähän mennessä jo 65 turvapaikan hakijaa. Viime vuoteen verrattuna kasvua on liki 30 prosenttia.

Valtaosa niin sanottua pohjoista reittiä Suomeen saapuneista on irakilaisia. Joukossa on myös somalialaisia ja afganistanilaisia.

Osa heistä on hakeutunut maahan omatoimisesti. Poliisi pitää kuitenkin selvänä, että joukossa on myös "järjestettyjä tapauksia". Ihmiskaupasta ei ole kuitenkaan saatu näyttöä.

Pohjoinen reitti on suosittu myös toiseen suuntaan. Pari vuotta sitten salakuljetettiin Suomesta Tornion kautta Haaparantaan kuusi intialaista. Saattajana toiminut intialaismies tuomittiin myöhemmin vankeuteen laittoman maahan tulon järjestämisestä.

Rikosylikonstaapeli Mika Haatainen Oulun poliisin ulkomaalaisyksiköstä sanoo useiden pakolaisten kertoneen saapuneensa joko Turkkiin tai Kreikkaan ja sieltä edelleen Suomeen.

"On todennäköistä, että heidät on salakuljetettu näihin maihin. Sieltä he jatkavat matkaansa eri puolille Eurooppaa, mutta erityisesti Pohjoismaihin", Haatainen sanoo.



Suomi on suosittu


Moni irakilaispakolainen on Haataisen mukaan kertonut hakeutuneensa tietoisesti juuri Suomeen.

"He katsovat että Suomesta on mahdollisuus saada turvapaikka helpommin kuin jostain muualta. Olosuhteet koetaan muutenkin hyviksi. Sana kulkee pakolaisten keskuudessa ilmeisen hyvin", Haatainen sanoo.

Valtaosalla tulijoista ei ole minkäänlaisia matkustusasiakirjoja tai henkilöllisyyspapereita. Jotkut ovat hakeneet turvapaikkaa myös muista Euroopan maista. Heidän osuutensa on kuitenkin vähentynyt. "Se on uutta, että useimmista pakolaisista ei löydy merkintöjä muista Eu-maista. Poikkeuksia kuitenkin: yhdellä pariskunnalla oli jopa Itävallan kansalaisuus", Haatainen sanoo.

Itärajan takaa Venäjältä Suomeen laittomasti maahan tulevien tai sitä yrittävien määrä on edelleen vähäinen. Viimeisin yritys tapahtui pari viikkoa sitten. Rajavartiosto pidätti tuolloin kaksi moldovialaista.



Ihmiskaupasta ei näyttöä


Keskusrikospoliisi (krp) ei ole saanut näyttöä ihmiskaupasta irakilaispakolaisten yhteydessä. Salakuljetuksesta sitä kuitenkin on. "Heidät on salakuljetettu esimerkiksi Turkkiin tai Kreikkaan. Sieltä he ovat jatkaneet matkaansa joko omatoimisesti tai järjestetysti Suomeen tai muihin Pohjoismaihin", sanoo rikoskomisario Jouko Ikonen krp:stä.

"Avustettuja tapauksia" on kirjattu tähän mennessä noin 200. Omatoimisesti tulleiden määrä on viisinkertainen.

Laittomasti maahan tulleiden määrä on vaihdellut koko 2000-luvun. Tämän vuoden aikana on koettu selvä kasvupiikki.

Ikonen sanoo kasvun selittyvän muun muassa lupapolitiikan löystymisellä. "Suomi on antanut viestin, että se on helpottanut maahanmuuttoa ja tukee sitä. On ihan luonnollista, että tämä lisää myös laittomasti maahan pyrkivien määrää", Ikonen sanoo.

Lähde

Ei kommentteja: