15.12.08

Ilta-Sanomat 15.12.2008

Vauvat ympärileikattiin ilman puudutusta

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö tutkii kahta erillistä tapausta, joissa vanhempien epäillään tilanneen ulkomailta puoskarin ympärileikkaamaan poikavauvan.

Toinen vauvoista oli leikattaessa alle viikon ikäinen. Toinenkaan ei ollut muutamaa kuukautta vanhempi.

- Leikkaukset tehtiin ilman puudutusta. Tapaukset tulivat ilmi sairaalassa, jonne lapset joutuivat komplikaatioiden takia, kertoo väkivaltarikosyksikön päällikkö Kari Tolvanen.

Molempia tapauksia epäillään törkeiksi pahoinpitelyiksi, mutta jutut on tutkittu erillisinä. Tekijöiksi epäillään ulkomailta tulleita ympärileikkaajia, joilta puuttuu ammattipätevyys.

- Missään tapauksessa he eivät ole ainakaan suomalaiset mittapuut täyttäviä terveydenhuollon ammattihenkilöitä.

Vanhempia epäillään yllytyksestä. Poliisin mukaan leikkausten teettämisten motiivit olivat uskonnolliset tai kulttuuritaustaan liittyvät. - Kyse on kahdesta eri uskontokunnasta, toteaa Tolvanen.

Hän ei nimeä uskontoja, mutta IS:n tietojen mukaan toiset vanhemmat ovat juutalaisia ja toiset muslimeja.

Leikkaajia on yritetty tavoittaa ulkomailta mm. oikeusapupyyntöjen avulla, mutta toistaiseksi tuloksetta. Poliisi joka tapauksessa saattaa jutut syyteharkintaan vanhempien osalta.

- Ilman puudutusta kyse on aika raa'asta väkivallasta. Kyse on lapsista, jotka ovat puolustuskyvyttömiä, Tolvanen toteaa.

Lähde

Ei kommentteja: