31.12.08

Ilta-Sanomat 31.12.2008

Poliisikoira Kamu nappasi kiinni kolme ulkomaalaista varasta

Sitkeä espoolainen poliisikoira Kamu jäljitti kolme ulkomaalaista autovarasta ja huoltoasemamurtajaa ja nappasi heidät kiinni varhain tiistaina aamuyöllä.

Koirapartion takaa-ajo kesti vaativassa maastossa puoli tuntia. Poliisikoiralla oli koko ajan vainu päällä, joten väsyneet ja läpimärät ulkomaalaiset varkaat saatiin lopulta kiinni.

Tapahtumat alkoivat puolenyön maissa Jorvaksen Shell -huoltamolla. Kirkkonummen poliisin partio havaitsi asemalla pakettiauton, joka oli luvattomasti otettu käyttöön Inkoosta.

Huoltamoon oli murtauduttu sisään ja tämän jälkeen miehet olivat paenneet jonnekin lähimaastoon. Myös viikkoa aikaisemmin samaan paikkaan oli tunkeuduttu. Paikalle hälytettiin kokenut koirapartio.

- Autovarkaat tulivat häirityiksi, joten he eivät saaneet huoltamosta minkäänlaista saalista mukaansa, kertoi rikosylikonstaapeli Hannu Kangas Espoon poliisin Kirkkonummen yksiköstä IS:lle.

Takaa-ajosta muodostui poikkeuksellinen pitkä. Lopulta koirapoliisi, ylikonstaapeli Ari Yliselä ja hän suojattinsa tavoittivat miehet ja ottivat heidät kiinni.

Alustavissa kuulusteluissa selvisi, että kolmikko oli kotoisin itäisestä Euroopasta.

- Kieltämättä takaa-ajo oli kohtalaisen vaativa, koska jouduimme tarpomaan monenlaisen maaston kautta, kertoi Yliselä.

- Loppuvaiheessa menimme Kamun kanssa läpi vetisen maaston ja olimme välillä vyötäröä myöten vedessä. Takaa-ajettavat löytyivät kuivan kangasmaaston saarekkeelta. Kyllä hekin märkiä olivat.

- Kun Kamu tavoitti miehet se haukkui vinmatusti.

- Miehet eivät ymmärtäneet suomea, joten puhuin heille englantia.

He tajusivat jääneensä kiinni, eivätkä tehneet vastarintaa. Miehet kuljetettiin poliisiasemalle.

- Kamulle, viisivuotiaalle saksanpaimenkoiralle, riittää yleensä pelkkä taputtelu ja kiittely. Nyt minulla oli kuitenkin sattumalta makupala mukanani. Se sai sen ja oli entistä tyytyväisempi.

Kamu on koulutettu myös huumekoiraksi. Tätä taitoa ei tällä kertaa tarvittu.

Ylikonstaapeli Ari Yliselä on toiminut koirapoliisina jo 18 vuotta. Ennen kaveriaan Kamua hänellä on ehtinyt olla jo kolme muuta koiraa.

Espoon poliisipäällikkö Olli Vuorio on tyytyväinen poliisikoiran työhön.

- Yksi poliisikoira vastaa taidoltaan useita poliiseja, Vuorio muistutti.

Suomessa 250 poliisikoiraa

Suomessa on poliisikoiria kaikkiaan 250. Niistä on koulutettu huumetsintään ja vastaavaan erikoisomaamiseen 30, loput ovat partiokoiria, joita käytetään usein jäljitystehtäviin.

Koiria koulutetaan Poliisikoiralaitoksessa Hämeenlinnassa. Se kuuluu osana Poliisiammattikorkeakouluun.

Poliisi ja koira muodostavat tiiviin parivaljakon. Poliisikoira asuu nimikkopoliisinsa luona.

Lähde

Ei kommentteja: