28.12.08

Turun Sanomat 28.12.2008

Osuus kasvanut seksuaalirikoksissa
Ulkomaalaistaustaisten tekemät ryöstöt ja pahoinpitelyt vähenivät


Ulkomaalaistaustaisten tekemät ryöstöt ja pahoinpitelyt vähenivät Turussa tänä vuonna. Kun vielä viime vuonna Turussa sattuneista ryöstöistä lähes 40 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisten tekemiä, tänä vuonna niitä on enää joka viides. Pahoinpitelyissä ulkomaalaistaustaisten osuus laski alle viidennekseen kaikista pahoinpitelyistä.

Sen sijaan seksuaalirikoksissa tilanne on huonontunut. Lähes 35 prosentissa tänä vuonna sattuneista seksuaalirikoksista epäiltynä oli ulkomaalaistaustainen henkilö. Alle 20-vuotiaiden nuorten tekemissä seksuaalirikoksissa ulkomaalaistaustaisten osuus on kuitenkin vähentynyt.

Seksuaalirikosten osalta tilastolliset muutokset voivat tosin olla vuosittain rajujakin, koska tapauksia on selvästi vähemmän kuin esimerkiksi pahoinpitelyjä.


Tilastoissa myös turistit ja keikkatyöläiset

Turun asukkaista ulkomaalaistaustaisia on noin kuusi prosenttia. Poliisin tilastoissa ulkomaalaistaustaisiksi luokitellaan henkilöt, jotka ovat syntyneet ulkomailla.

Tilastoihin päätyvät siten myös turistien ja keikkatyöntekijöiden rikokset.

Sen sijaan Suomessa syntyneet toisen polven maahanmuuttajat eivät ole tilastossa mukana.


Polkupyörävarkauksien sarja toi tilastopiikin

Kaikkiaan ulkomaalaistaustaisiin kohdistuvat rikosepäilyt ovat lisääntyneet Turussa tänä vuonna. Turun Sanomat kertoi vuosi sitten, että ulkomaalaistaustaisten rikollisuus oli lisääntynyt edellisvuoteen verrattuna esimerkiksi pahoinpitelyissä. Tänä vuonna kaikista rikoslakirikoksista epäillyistä ulkomaalaistaustaisia oli lähes 15 prosenttia.

Ulkomaalaistaustaisten osuuden nousua selittää Turun poliisipäällikkö Tapio Huttusen mukaan osittain polkupyörävarkauksien vyyhti, johon sotkeutui useita maahanmuuttajanuoria. Heidän epäillään varastaneen sata pyörää. Kun jokaisen epäillyn teko kirjataan tilastoihin erillisenä epäilynä, syntyy tilastopiikki normaalivuosiin verrattuna.

- Myönteistä kehitystä on ollut, mutta ulkomaalaistaustaisten rikosluvut ovat edelleen huolestuttavan korkeita.


Maahanmuuttaja-yhteisöt apuna

Poliisi on Tapio Huttusen mukaan yrittänyt saada maahanmuuttajiin kontaktia muun muassa lähipoliisitoiminnan yhteydessä. Lähipoliiseilla on Turussa neljä toimipistettä.

- Olemme tehneet työtä aika tavalla. Meillä on ollut kaupungin kanssa yhteinen turvallisuuden suunnittelun työryhmä, jossa on mietitty konkreettisia toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Yhtenä teemana on ollut kotouttaminen.

Kaupunginvaltuusto ottaa kantaa työryhmän esityksiin kevään aikana.

Yhteistyötä on tehty myös maahanmuuttajayhteisöjen kanssa.

- He ovat olleet asian suhteen avoimia. Rikosluvut ovat kuitenkin yhä niin korkeita, että niihin on kiinnitettävä huomiota, Huttunen korostaa.

Lähde

Ei kommentteja: