20.1.09

Helsingin Sanomat 20.1.2009

Romanikiertolaisten hökkeli purettiin Kyläsaaresta

Helsingin kaupunki on hajottanut romanikiertolaisten käyttämän majan Kyläsaaren metsiköstä. Jätelaudoista ja vanerista koottu maja purettiin viime viikolla ja viimeiset rakennusjätteet kuljetettiin pois metsästä tiistaina.

Vielä kaksi viikkoa sitten paikalla majaili neljä Romanian romania, jotka olivat Suomessa kerjäämässä ja työnhaussa. Vapaa liikkuvuus -verkoston Katja Tuomisen mukaan kolme heistä on palannut Romaniaan ja yksi mies asui majassa edelleen.

Hökkelin purkaneen Helsingin kaupungin rakennuspalveluiden Hannu Jukaraisen mukaan maja oli ollut kuitenkin monta päivää tyhjillään. Majalle jätettiin jo marraskuussa suomenkielisiä tiedotteita, joissa kerrottiin purkutöistä.

Tuomisen mukaan romanimies yöpyy nyt taivasalla. "Hänen tavaransa tuhoutuivat majaa hajotettaessa."


Helsinki perustelee hökkelin purkupäätöstä hallintokeskuksen ohjeella, jonka mukaan kaupungin maa-alueilla saa leiriytyä vain leiriytymiseen osoitetuilla paikoilla.

"Yleensä periaatteena on ollut, ettei majoja pureta, jos niissä asutaan eikä niistä ole haittaa muille", sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä toteaa.

Lähialueiden asukkaat olivat valittaneet Kyläsaaren hökkelistä.

Viime kesänä Kyläsaaresta purettiin myös asunnottomien hökkeli. Helsingissä on kuitenkin muutamia asunnottomien rakentamia metsämajoja, jotka ovat kaupungin tiedossa ja joiden annetaan olla paikallaan.

Lähde

Ei kommentteja: