20.2.09

Helsingin Sanomat 20.2.2009 (2.)

Suomi ei luovuta kansanmurhasta epäiltyä Ruandaan

Suomi ei luovuta kansanmurhasta epäiltyä miestä Ruandaan. Oikeusministeriö perustaa päätöksensä muun muassa YK:n Ruanda-tuomioistuimen kantaan, jonka mukaan Ruandassa ei välttämättä saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

Miestä epäillään osallisuudesta joukkotuhontaan Ruandan kansanmurhan aikana vuonna 1994. Hän on ollut rikosepäilyjen vuoksi vangittuna Suomessa toissa vuoden huhtikuusta, ja epäilyt ovat parhaillaan syyteharkinnassa.

Muun muassa Saksa ja Ranska ovat torjuneet epäiltyjen luovuttamisen Ruandaan samoin perustein kuin Suomi.


Ruanda-tuomioistuin kielsi viime vuonna siellä vireillä olleiden syyteasioiden siirtämisen Ruandan omien tuomioistuimien käsiteltäväksi, koska se katsoi, että oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ei voida taata. Kansainvälisen tuomioistuimen työn on tarkoitus päättyä ensi vuoden aikana.

Jos syyte miestä vastaan nostetaan, oikeudenkäynti käydään Suomessa. Mies on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Suomi sai miestä koskevan luovutuspyynnön Ruandalta vuosi sitten keväällä.

Lähde

Ei kommentteja: